DROPS -vaatemallisto — vaihtoehto pikamuodille ja kulutuskulttuurille

dropsmallisto

Meiltä on jo vuosia toivottu laajempaa tuote- ja värivalikoimaa yrityksille suunnitellun Classics -mallistomme rinnalle. Päätimme vihdoinkin vastata asiakkaidemme toiveisiin luomalla kuluttajille suunnatun aikaa kestävän Drops -vaatemalliston. Malliston jonka perimmäinen tarkoitus on tarjota vaihtoehto pikamuodille ja kulutuskulttuurille, mutta tuoda myös arkisen muodin kentälle aidosti vastuullinen vaihtoehto. 

Miksi emme ole aikaisemmin tehneet pelkästään kuluttajille suunnattua mallistoa?

Palataan historiassa Pure Wasten perustamisvuoteen 2013. Tavoitteena oli tuolloin tuottaa pelkästään 100% kierrätetyistä kuiduista valmistettuja kankaita muotimaailman käyttöön. Idea oli loistava, ja edelleen on, mutta silloin hieman aikaansa edellä. Päätimme tunnettuuden lisäämiseksi tuottaa t-paitoja, ja niiden voimin ponnistaa ihmisten vaatekaappeihin sekä muotimaailman tietoisuuteen. Strategia osoittautui vuosien saatossa toimivaksi, liiketoiminta kasvoi, mutta asiakaskunta koostui yllättäen lähes kokonaan kotimaisista yrityksistä, yrityksistä joille riitti meidän vastuullisesti tuotetut valmisvaatteet. 

Keskityimme tuottamaan Classics -mallistoa, jonka tarkoitus oli palvella yritysasiakkaita sekä kuluttajia. Mallisto suunniteltiin kuitenkin ensisijaisesti yritysmyyntiin sopivaksi — hillittyjä tuotteita nopealla varastokierrolla. 

Classics -mallisto on palvellut asiakkaita hyvin, mutta vuosien varrella tunnettuuden lisääntyessä on kuluttajien toiveet laajempaa tuotevalikoimaa kohtaan kasvaneet. Päätimme siis kuunnella kuluttajia ja kokeilla miten uusi pelkästään heille suunniteltu mallisto toimisi. 

Ensimmäiset Drops -malliston unisex vaatteet julkaistiin keväällä 2022. Malliston suunnitteluun käytettiin myös yrityksen ulkopuolista testiryhmää, osallistamalla ja kuuntelemalla asiakkaitamme. Tarkoitus on lanseerata  kaksi kertaa vuodessa yhtenäiseksi kokonaisuudeksi muodostuvaa mallistoa ilman vuodenaikojen, tai edes vuosien välisiä rajoja. Vaihtelevat värit, uudet ajankohtaiset leikkaukset ja rajoitettu saatavuus erottavat nämä tuotteet Pure Waste Classics -mallistosta. 

Tavoitteemme on jatkossakin kuunnella kuluttajia ja toteuttaa heidän toiveitaan. Tarjota heille kiertotalousperiaatteiden mukaista muotia, ajan hengessä, vastuullisuudesta tinkimättä. 

Visiomme on tekstiilijätteetön maailma. Tämän tavoitteleminen edellyttää merkittävää muutosta vaatetuotannossa sekä kulutustottumuksissamme. 

Muutos lähtee siitä, että meidän kaikkien tulisi ajatella asiat uudella tavalla.

Hyvänä ohjenuorana voi pitää neljän R-kirjaimen taktiikkaa.

Rethink — Ostopäätöstä tulee punnita. Tarvitsetko oikeasti uuden vaatteen? 
Reduce — Osta vähemmän, parempilaatuista ja vastuullista.
Reuse — Osta pitkäikäistä ja monikäyttöistä. Pidä hyvää huolta, korjaa ja huolla.
Recycle — Osta myös käytettyä. Käytä loppuun ja kierrätän oikein.