Ei säästöjä ilman päästöjä

Neckprint

"T-paita säästää 2 700 litraa vettä, collegepaita säästää 6 200 litraa vettä, tilauksenne yhteenlaskettu vedensäästö on 405 000 litraa vettä." Näin olemme viestineet 100-prosenttisesti kierrätettyjen tuotteidemme hyödyistä tähän asti. 2 700 litran vedenkulutuksen vertaus on ollut hyvä ja onnistunut monella tapaa, sillä se on noteerattu laajasti ja sitä käytetään nykyään jopa kansainvälisellä tasolla.

Päädyimme aikoinaan näihin vedensäästön lukemiin ottamalla vertailukohteeksi silloisen keskimääräisen vedenkulutuksen – 11 000 litraa vettä yhtä puuvillakiloa kohden. Tätä lukua olemme siitä lähtien käyttäneet tuotteidemme vedensäästön laskennassa.

Emme ole varmoja, mutta haluaisimme uskoa, että meillä on ollut osuutemme tämän käsitteen vakiinnuttamisessa. Aloittaessamme tästä viestimisen vuonna 2013 ei juuri kukaan muu valmistanut vaatteita 100-prosenttisesti kierrätetystä kankaasta. Silloin ei  tiettävästi puhuttu vaatteiden vedenkulutuksesta, saatikka sen säästöstä vaatteiden tuotannossa.

Meiltä on useasti kyselty tuotteidemme hiilijalanjäljen perään. Nyt voimme vihdoin tarjota tämän tiedon. Aikaisemmin emme ole pystyneet laatimaan ympäristövaikutuslaskelmia, koska toimimme täysin uudella teollisuuden alalla, jolla ei ole vielä vakiintuneita laskentamalleja. Lopulta löysimme hollantilaisen Remo BV -nimisen yrityksen, joka oli jo tehnyt vastaavia laskelmia. Ympäristövaikutuslaskelmat koostuvat tuotteiden vesi- ja hiilijalanjäljestä sekä niiden vertailuarvoista vastaaviin, neitseellisistä materiaaleista valmistettuihin tuotteisiin. Saimme siis samassa paketissa sekä säästöt että päästöt.

Nyt olemme siinä pisteessä, että tuotteidemme laatu on hyvä. Keskitymme puuvillan mekaaniseen kierrätykseen, sillä se on orgaanisista materiaaleista yksi vähiten kierrätetyistä ja yksi vaikeimmin kierrätettävistä. Pitkän testailun myötä olemme päätyneet sekoitussuhteeseen 60 prosenttia kierrätettyä puuvillaa ja 40 prosenttia pulloista kierrätettyä polyesteriä. Haimme pitkään täydellistä sekoitussuhdetta parhaimman laadun ja mahdollisimman korkean puuvillapitoisuuden takaamiseksi.

Tuotteidemme sekoitussuhde on muuttunut vuosien varrella useasti. Olemme alusta asti verranneet tuotteitamme kokonaan neitseellisestä puuvillasta valmistettuihin ja laskeneet vedensäästön sen mukaan. Halusimme päivittää tämän vedensäästölukeman vastaamaan sitä, mitä se oikeasti tällä hetkellä on. Vedensäästö melkein puolittui tämän sekoitussuhteen muutoksen ja uuden laskentakaavan myötä.

Uuden ympäristövaikutuslaskelman mukaan kulutamme nyt 99 prosenttia vähemmän vettä. Hiilidioksidipäästömme ovat noin 50 prosenttia pienemmät kuin vastaavilla neitseellisestä materiaalista valmistetuilla tuotteilla. T-paitamme vesijalanjälki on 1,2 litraa ja hiilijalanjälki 1,1 kg-e.

Vastaavan neitseellisistä materiaaleista valmistetun tuotteen vesijalanjälki on 1 426 litraa vettä ja hiilijalanjälki on 2,07 kg-e. Olemme ylpeitä kolmannen osapuolen meille tekemistä päivitetyistä laskelmista ja eritoten hiilijalanjäljen huomioimisesta. Erot ovat huikeat ja osoittavat, miten kierrätysmateriaalien käytöllä voi säästää luonnonvaroja ja vähentää päästöjä.

Vaikka tuotteidemme valmistukseen käytetään ainoastaan kierrätettyjä luonnonvaroja, yksipuolinen säästöön viittaava viestintä kaipaa mielestämme tarkennusta. On rehellisesti tunnustettava, että kaikkien vaatteiden valmistamiseen kuluu luonnonvaroja. Säästöistä huolimatta syntyy päästöjä. Saatuamme uudet ympäristövaikutuslaskelmat muuttui suhtautumisemme sanaan "säästö".  Pitäisikö termiä "säästö" käyttää tässä tapauksessa lainkaan? Eihän materiaa (tai edes immateriaa) tuottaessa synny säästöjä, sillä vaatiihan niidenkin valmistus energiaa. Tästä syystä tulemme jatkossa keskittymään enemmän tuotannon aiheuttamiin haittoihin ja viestimään niistä avoimemmin. Aiomme jatkossakin viestiä "säästöistä", mutta käytämme niistä nykyään sanaa "vähentää" eli "Meidän tuotteemme kuluttavat vähemmän kuin…"

Toivomme, että esimerkin voimalla pystymme  osoittamaan, miten asioita voi tehdä paremmin. Haluamme kannustaa ajattelemaan ja kyseenalaistamaan. Haluamme myös muistuttaa, että vaikka olemme tyytyväisiä saatuamme tämän ympäristövaikutuslaskelman ja uuden tavan viestiä, niin aina on mahdollista parantaa ja tehdä asiat vieläkin paremmin tulevaisuudessa. Voi olla vaikeata vähentää veden kulutusta entisestään, mutta hiilidioksidipäästöjä pitää pienentää.